maanantai 19. toukokuuta 2008

Aurajoen vedestä

Paljon on vettä ehtinyt virrata Aurajoessa sen jälkeen kun tänne on viimeksi mitään kirjoitettu. Mikäs meihin on tullut, kun ei juttu luista.

Nyt kun mökkikausi on alkanut, niin on taas tullut maisteltua tuota Aurajoen vettä. Kaikkihan toki muistamme, ettei Ainolan porakaivon vesi ole mitään parhaan makuista, vaikka ilmeisesti ihan puhdasta ja terveellistä onkin. Sinne on jo useana kesänä kannettu juoma- ja kahvinkeittovesi kaupungista.

Aurajoen vesi on kohtalaisen makuista erityisesti kun se on jääkaappikylmää. Hanasta Turun vesi tulee haaleana ja maistuu kamalalle. Helsingissä kun on tottunut maan alla Päijänteestä johdettavaan jääkylmään kraanaveteen, on Turun veden suutuntuma kovin pehmeä ja lämpöinen.

Tosin kesä tulee ja helsinkiläisille koittaa vaikeat ajat. Päijännetunnelin peruskorjaus alkoi muutama viikko sitten ja täällä siirryttiin juomaan Vantaajoen vettä. Uutisissa on peloteltu, että kesäisen auringonpaisteeen lämmittäessä Vantaajoen veden, myös helsinkiläisten hanavesi haalenee.

Toivottavasti tulisi oikein kylmä ja sateinen kesä!

perjantai 11. tammikuuta 2008

Yllättävää rahanmenoa!

Kukapa olisi arvannut, kuinka paljon ilmaisen korkeakoulutuksen maassa opintojen loppuun saattaminen voikaan maksaa! Olen tänään tutustunut pro gradu -tutkielman kansittamisen ihmeelliseen painotekniseen maailmaan. Ja yllättynyt hintatasosta!

En usko, että kukaan on kovinkaan innoissaan lukemassa veri- ja hikipisaroilla marinoitua opinnäytettäni, vaikka minulle itselleni kirjanen kovin rakas onkin. Joten ainoa lahjakopio menköön vanhemmilleni. Lisäksi tarvinnen itse yhden kappaleen, jotta voin kiikkustuolissa muistella, miten merkittäviä asioita sitä joskus nuoruudessa tulikaan tutkittua. Tiedehenkilöt minun jälkeeni tarvitsevat tietysti yhden kappaleen, sijoitettakoon se tiedekunnan kirjastoon. Kolme kansitettua kopiota ja viisi kierrelehtiömallista kopiota haastateltujen työpaikoille tekee yhteensä 8 kopiota. Ohut läpyskäni sisältää ainoastaan 78 sivua, joten en tarvitse kuin 650 kopion kortin (48€). Kannet maksavat 25€ kappale ja kierrevihkot noin 5€ kappale. Onneksi Yliopistopaino tukee opiskelija-omistajiaan 10% alella, joten voipi olla, että pääsen nipinnapin alle 150 euron summan...

Kummallinen rahareikä ilmestyi kuin tyhjästä, mutta girl got to pulittaa, mitä pyydetään :(

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Kannanotto: Joulupukki on olemassa

Kirkuk uskoo vahvasti Joulupukin olemassa oloon. Lippukunnan joulujuhlassa esitetty näkemys siitä, että Joulupukki olisi keksitty tai että hän ei asuisi Korvatunturilla ei vastaa joulujuhlan järjestäjien näkemyksiä. Joulupukin olemassa olon puolesta todistaa muun muassa se, että Pukki kävi juhlassa tervehtimässä nuotiotyttöjä.
huom! kannanotto on kirjoittajan ehdotus kannanotoksi, eikä välttämättä vastaa koko Kirkukn näkemystä.

Kannanotto: Nuotiotytöt vastustavat lahjapaketointia

Nuotiotytöt vastustavat joululahjojen paketointia ja sen mukanaan tuomaa pakkausmateriaalien kerskakulutusta. Joululahjojen paketointi tuottaa huomattavan määrän jätettä. Lahjapaperin ainoa tarkoitus on peittää lahja, mutta sen voisi tuoteuttaa myös huomattavan paljon edullisemmin ja ympäristöystävällisemmin. Nykyiset lahjapaperit ovat erittäin korkealaatuisia ja niiden valmistusprosessissa käytetään aivan liikaa arvokkaita luonnonvaroja.
Nuotiotytöt suosittelevatkin, että lippukunnan jäsenet paketoivat omat joululahjansa esimerkiksi luettuihin sanomalehtiin. Erityisen tärkeää on myös se, että kukin nuotiotyttö huolehtii siitä, että aattoiltana lahjapaperit kierrätetään joka kodissa. Joulupaperit kuuluvat keräyskartongin lajitteluastiaan.
Nuotiotyttöjen merkittävä vuosittainen varainkeruuprojekti on paketointipalvelu Itäharjun Prisman aulassa. Asiakkaiden ostamat joululahjat paketoidaan korvausta vastaan kauniisti ja nopeasti. Nuotiotytöt kierrättävät paketoinnista syntyvän jätteen. Kaikki paketit pyritään paketoimaan mahdollisimman sopivan kokoiseen paperiin, jottei turhaa jätettä synny.
lisätietoja: Kekka
huom! kannanotto on kirjoittajan tekemä ehdotus, eikä ole yhdistyksen virallinen kanta.

maanantai 10. joulukuuta 2007

Nukuttaa...

Tänään oli niin osuva kirjoitus Tursassa. Se koski kaamosmasennusta. Miten sattuikin, että asiasta kirjoitettiin juuri sinä aamuna, kun mä lorvin sängyssä puolitoista tuntia torkulla. Voi ei... Tästä voitte myös päätellä, että gradu ei juurikaan etene :)

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Joulunodotusta ja juhlintaa

Tänään vietetään itsenäisyyspäivän aattoa. Huomenna onkin partiomyyjäiset ja illalla katsotaan telkusta linnan juhlia. Suomi itsenäisenä maana täyttää huomenna 90 vuotta. Viime päivinä lehdet ovat olleet täynnä a) vuonna 1917 syntyneitä ihmisiä b) lasten itsenäisyyspäivän juhlia c) maahanmuuttajien ja uussuomalaisten kokemuksia itsenäisyydestä. Journalisteilla on ideat kertakaikkisen lopussa.
Eilen mietin mitä itsenäisyys tarkoittaa. Oli erittäin vaikeaa kuvitella mitä itsenäisyystaisteluun on kuulunut. Mitä "vieraan vallan ikeessä" oleminen on tarkoittanut? Onko nykymaailmassa EU sellainen vieras valta, jota vastaan jossain vaiheessa tullaan nousemaan? Vai onko maailma oikeasti kehittynyt niin paljon, että vieraan vallan päätöksentekoon voidaan täältä Suomesta vaikuttaa niin paljon, ettei valta ja lainsäädäntö tunnukaan vieraalta.
Sotiminen ja veteraaniasia on toinen kokonaisuus, joka aina näin itsenäisyyspäivän aikaan nousee esille. Eilen asiaa jälleen pohtiessani tuli kyllä itku; miten silloin ja edelleen nykymaailmassa voidaan kuvitella, että sodalla voidaan ratkaista yhtään mitään? Kansalliset johtajat eivät saa jotain kiistaa ratkaistua, joten he pistävät pystyyn sodan. Ihmisiä lähetetään sotimaan, kunnes jossain vaiheessa samat päätöksentekijät tulevatkin siihen päätökseen, että nyt on tarpeeksi ihmisiä kuollut, invalidisoitunut, jäänyt orvoksi tai menettänyt läheisen. Sitten asiasta voidaankin sopia; "ottakaa te tuo osa meidän maasta tai perustakaa sitten se länsimainen järjestyksenne." Asian järkyttävyyttä lisää vielä se, että omat läheiset ovat niitä, jotka lähetetty sotimaan ja jotka ovat kotona kaivanneet läheisiään.
Sodan romantisoiminen liittyy nyt näihin vuosiin, kun vielä on veteraaneja, jotka voivat sotaa muistella. Omasta mielestäni on kuitenkin tärkeää muistuttaa meitä nuorempia polvia siitä, että sota on ollut todella julmaa ja uudet sodat ovat tuomittavia. Itse en ole Kansallisteatterin Tuntematonta nähnyt, mutta ymmärrän hyvin ohjaajan halun yhdistää Suomen sodat nykykontekstiin. Suosittelen lämpimästi Raja 1918 -leffaa, jossa ihmisten mielettömyyttä käsiteltiin. Elokuva herätti paljon ajatuksia sodasta ja ihmisyydestä.
Tulipa kirjoitettua pitkästi itsenäisyydestä ja sodasta. Hups. No kirjoittaminen on kyllä hauskaa, koska omia ajatuksia saa näin vähän tuuletettua. Lopputulema on se, että todella ristiriitaisissa tunnelmissa itsenäisyyspäivää taas vietetään. Omaan itsenäisyyspäivän aattoon kuuluu jouluostokset, Edelmanin Virsiä-konsertti illalla, piipahdus monikulttuuriseen itsenäisyyspäivän juhlaan (kyllä, meillä on nyt Turussakin sellainen) ja rentoutuminen, kun huomenna saa nukkua pitkään. Mulla on myyjäisvuoro vasta klo 12 alkaen.

lauantai 24. marraskuuta 2007

mantelipullia, nami!

Lauantain ohjelmaan on kuulunut suunnistuslenkin lisäksi ruuanlaittoa. Lounaaksi teimme lihapullia ja bataattilisäkkeen. Oikein hyvää oli! Bataatit oli siis valmistettu niinkin yksinkertaisesti, että bataatti viipaloitiin, lisättiin kermaa, suolaa sekä pippuria ja laitettiin uuniin. Lisäke valmistui melko nopeasti; sellaiset 45 minuuttia se taisi olla uunissa. Maku oli kiva makean ja suolaisen yhdistelmä.
Iltapäivällä sitten leivottiin. Peruspullataikinan pariksi sopii mantelimassa-leivontamargariini-seos. Ihanan makeaa ja kuohkeaa! Leivontaa vauhditti hyvä musa; mp3-soittimessa soi mm Jukka-pojan letkeä "Elämä on taistelun arvoinen..." sekä Dolly Partonin ihana Jolene.
Huomenna harjoitellaan ekan kerran Saaran hääkampausta. Jännää!