mantelipullia, nami!

Lauantain ohjelmaan on kuulunut suunnistuslenkin lisäksi ruuanlaittoa. Lounaaksi teimme lihapullia ja bataattilisäkkeen. Oikein hyvää oli! Bataatit oli siis valmistettu niinkin yksinkertaisesti, että bataatti viipaloitiin, lisättiin kermaa, suolaa sekä pippuria ja laitettiin uuniin. Lisäke valmistui melko nopeasti; sellaiset 45 minuuttia se taisi olla uunissa. Maku oli kiva makean ja suolaisen yhdistelmä.
Iltapäivällä sitten leivottiin. Peruspullataikinan pariksi sopii mantelimassa-leivontamargariini-seos. Ihanan makeaa ja kuohkeaa! Leivontaa vauhditti hyvä musa; mp3-soittimessa soi mm Jukka-pojan letkeä "Elämä on taistelun arvoinen..." sekä Dolly Partonin ihana Jolene.
Huomenna harjoitellaan ekan kerran Saaran hääkampausta. Jännää!

Piparit ja joulujuhlat

Ih, ih, ihanaa! It's piparitime. Taas valmistuu monen pikkuleipurin kotona piparikuusia niin että neulaset vaan lentelee. Myös Kirkukin on taas aika sopia piparitalkoista. Mitenköhän se onnistuu?

Kirkukin jouluprojektina on myös Nuotiotyttöjen joulujuhlan suunnitteleminen. Suunnittelukokous on jo pidetty ja master plan on valmis. Tervetuloa vaan kaikki mahtavaan joulujuhlaan. Paikalle on kutsuttu myös jo-aktiivi-iän-jättäneitä nuotiotyttöjä. Hiillos-vartio, äitikerho ja Tuki ry ovat ilmoittaneet ottaneensa kutsun ilolla vastaan. Toivottavasti myös työikäisistä joku viitsiytyy paikalle. Nyt voisi lapsetkin ottaa mukaan. Joulujuhlan ohjelma on jälleen fantsua! Itse odotan eniten isojen vkjn:n bändiä.

Tietenkin myös olisi mukavaa, jos Joulupukki taas tänäkin vuonna tulisi tarkastusmatkallaan käymään juhlassamme. Voisin kertoa hänelle toivovani lahjaksi tietokonelaukkua. Haluaisin, että laukku olisi jonkun muun värinen kuin musta. Esim Golla-nimisellä merkillä on kivoja tietsikkalaukkuja. Tokihan kaikkein paras olisi, jos laukku olisi "made in Joulupukinmaa".

Jee!

Huh, vihdoin ratkesi mieltä piinannut kysymys siitä, mitä HEP oikeastaan tarkoittaa! Aika hauskaa, että täälläkin on elämää - olen kuvitellut kaikkien pitävän tätä turhanpäiväisenä juttuna ja siksi en enää ole käynyt niin ahkeraan täällä kurkkimassa. Nyt on siis taas syytä lisätä myös Kirkuk-blogi päivittäisten kurkkaamisten joukkoon. Niitä on kertynyt nyt jo aika monta... Nyt vaan siis uskaliaasti jorisemaan!

Se on salaisuus...

Eli mun ja Aleksin yhteinen salaisuus on se, että mä olen käynyt täällä kirjoittelemassa. Nytkin on ollut pitkä aika, etten ole kirjoittanut. Olimme siellä Roomassa ja sittemmin en ole muistanut tän blogin olemassa oloa. Onneksi kirkuknetissä muistuteltiin tästä!

uusi yritys

Uusi päivä, uudet blogikirjoitukset... Luvassa yhtä höperöä ja julkaisukelvotonta asiaa kuin eilen. Taas on vierähtänyt tietsikan edessä liikaa aikaa ja kirjaimet ja rivit vaan vilisevät silmissä. Tänään en ole tehnyt gradua, vaan suunnitellut Turun Keskustaopiskelijoiden vuosijuhlia. Hauskaa puuhaa! Kuten aina vuosijuhla-tyyppisten tilaisuuksien järjestäjillä, myös meillä on kunnianhimoisena tavoitteena kutsua mahdollisimman paljon vanhoja toimijoita juhlimaan. Toteutamme kutsumisen siten, että näin hyvissä ajoin lähetämme osalle vanhoista toimijoista tiedon juhlista sekä listat kunkin vuoden hallitusten kokoonpanoista. Tiedon saaneet voivat sitten kertoa juhlista eteenpäin vanhoille hallituskamuilleen. Mun tehtäväkseni on langennut ihmisten osoitteden etsiminen. Vielä muutama hetki voi kulua tässä koneella :)

Vaan eipä siinä mitään... Mielelläänhän tässä kotosalla on, kun samalla voi kuunnella uutta levyä. Ostin nimittäin Samuli Edelmanin virsilevyn! Kyllä ovat virret kauniita ja erityisesti näin pimeänä syysiltana sanoma tuntuu lohduttavalta. Kaakaota pienellä amaretto-tujauksella vielä tuohon pöydänkulmalle, niin tässähän voisi vielä vaikka sitä kammottua gradua alkaa pakertaa. No, rajansa kaikella...

Nyt kun salasanat tähän blogiin on löytynyt, niin tännehän voisi oikein alkaa kirjoittelemaan. Jos en kerro kenellekään, että olen laittanut tänne jotain, niin koskakohan joku huomaa? Eka joka lukee tän niin kirjoittaa kirkukkiin, että HEP. Ok?

Salasanat piinaavat

Salasanat ja käyttäjätunnukset ovat läsnä jokapäiväisessä elämässämme. Jo antiikin roomalaiset käyttivät salasanoja. Tietoyhteiskunnassa salasanoilla ja käyttäjätunnuksilla on kuitenkin ennennäkemätön rooli. Voidakseen tehdä yhtään mitään, pitää olla salasana. Jotta voin kirjoittaa blogiin, pitää muistaa salasana ja käyttäjätunnus. Jotta voin tarkastaa tunnukset pitää muistaa s-postitunnukset. Jos on unohtanut kaikki tunnukset, niin lohtujäätelöäkään ei voi ostaa ilman, että muistaa pankkikortin tunnusluvun. Nettipankissa pitää muistaa toiset tunnukset. Ja luoja varjele, jos olet laittanut kaikki blogit, s-postit, kirjastokortit ja pankkitunnukset samojen tunnusten taakse.
Salasanojen ja käyttäjätunnusten muistaminen tavattomasti tavallisen ihmisen älyllisestä kapasiteetista. Todisteena siitä on esimerkiksi tämä kirjoitus. Mikäli kirjoittajan ei tarvitsisi muistaa kaikkia tunnuksia, hän kirjoittaisi varmasti julkaisukelpoista tekstiä. Onneksi kuitenkin nykyaikaisessa blogi-kirjoittelun yhteiskunnassa tekstejään voivat julkaista myös kirjoitustaidottomat.
BTW. Salasanan ja käyttäjätunnuksen kadottaminen ovat siis olleet syynä siihen, etten mä tai ketään muukaan ole päässyt kirjoittelemaan tänne. Nyt pitänee kirjottaa tunnarit ylös. Salakielellä tottakai...